Mua pelottaa, että mut bustataan tän blogin kautta. Että joku tuttu lukee tätä. Äiti, iskä, pikkusisko, M... M yritti saada tentatuks musta tän osotteen, mutta apua, en todellakaan kerro, koska mitä jos oon kirjottanu siitä jotain. Oon pitkään miettinyt lopettamista, mutta en sitten tiedä. En ole valmis lopettamaan sitä, mikä on saanut hyvän alun. Toisaalta tänään ajattelin, että salattu blogi olis paras vaihtoehto, suunnittelin sille itseasiassa jo ulkoasunkin. Voisin rauhassa vapaasti kirjoittaa, mitä lystään, lisätä vaikka itseotettuja kuvia sinne ja piirrustuksia ja näin.
Mutta joo. Edelliset päivät on kuluneet tuskallisen hitaasti. Eilen oli vähän parempi päivä, oli terapia ja mun fysioterapian hoitajakin oli mukana siinä. Oli ihan rattosaa keskustella keskenään hoidon/hoitojen tavoitteista. Tänään on taas ollut vähän apaattisempi päivä, on ollut ääniä aika runsain määrin, samoin kuin vainoharhaisuutta. Tuntuu, että mua vahditaan, joka liikettä ja elettä mitä teen. Jäädyn aina välillä paikoilleni, kun tuntuu, että joku haluaa pahaa mulle tai mun läheisille.
Maanantaina olis tosiaan lääkäriaika, en taas muista, puhuinko siitä jo, mutta varmaan vaihdetaan lääkkeet ehkä mahdollisesti vähän toimivampaan. Ainakin osastolääkäri ja H kehui Leponexia. Siinä tulee vaan aluks viikottaiset verikokeet, mistä en ole kauhean innoissani, mutta kaippa se on vaan pakko raahautua. Oon miettinyt kans (kuntoutus)osastoa, koska meh, tää itsetuhoinen ajattelu on melkein jatkuvasti päällä. Keskiviikkona viiltelin viimeks, et on tässä jo pari päivää selvitty ilman. Ei mitään syvää, naurettavia pikkunaarmuja. En vaan osaa enää viiltää yhtä syvälle kun mitä vuosi sitten. Minkäs mahtaa, parempi ehkä niin.
Mietin, että taidan vielä pohtia vähän tota blogin salaiseksimuuttamis -systeemiä, koska se on aika iso muutos, kyselen ehkä seuraavassa postauksessa, jos olis kiinnostuneita.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti