68th. And I wanted to die before I got old

Päässä lyö ihan tyhjää. Silti tekee mieli kirjoittaa jotain. Niinpä teen niin.

Tänään oli palauteaika psykologille, se meni aika huonosti. Juteltiin alussa mun itsetuhosuudesta ja takaisin osastolle menosta. En juurikaan muista, mitä kaikkea käytiin siinä läpi, mutta vähän jotain kuitenkin. Sitten alettiin käymään läpi testejä, mitä mulla teetettiin. Kirjotan "muutaman" kohdan tästä psykologin epikriisistä:

"Tunneilmaisultaan tt (tutkittava) oli hyvin tasainen, hillitty ja ajoittain latistuneen vaikutelman antava."

"Kertoo vierastavan läheisyyttä." 

"Äänet kehoittavat viiltelemään ja toimimaan muuten itsetuhoisesti."

"Tt kertoo leikitelleensä suisidaalisilla suunnitelmilla."

"Kokemuksia ajatustensa lukemisesta ja leviämisestä."

"Selkeimpänä vahvuusalueena kyky tarkkaan ja nopeaan työskentelyyn."

"Runsaasti ja momenlaisia depersonalisaatioon ja derealisaatioon liittyviä oireita."

"Kohonnut itsemurhariski ilmeinen."

"Asennoituminen vuorovaikutustilanteisiin on usein varautunut, sensitiivinen ja kyyninen."

"Tt on jo pitkään kärsinyt liiallisesta ärsykekuormituksesta, jota akuutti stressitila edelleen voimistaa."

"Tt:n tarkkaavaisuus kiinnittyy ärsykkeiden epätavallisiin yksityiskohtiin."

"Tt:n realiteetintestaus näyttää psykoottisella tasolla häiriintyneeltä."

"Tunne-elämän alueella tt:lla nousee esiin yllättävissä määrin vihaa ja oppositionaalisuutta."

"Tt:n psyykkinen tila on edennyt kohti psykoottista hajoamista ja skitsofreniakirjon sairaus näyttää todennäköiseltä."

"Mitä todennäköisemmin tt ei tuo herkästi esiin ahdinkoaan sanallisesti tai selkeästi käyttäytymisen tasolla."

Että sellasta täällä tänään. Yhdessä vaiheessa tuntui, etten olisi kuullut, mitä sanottavaa psykologilla oli, vaikka meidän välillä oli vain pitkä hiljaisuus, johtuen varmaan siitä, ettei psykologi oikein tiennyt, mitä sanoisi (puhuimme siis taas loppupuolella näistä itsetuhoisista ajatuksista), mistä seurasi sitten todella vahva epätodellinen olo. Sanoinkin ääneen, että "nyt on tosi vahvana epätodellinen olo", minkä seurauksena mua alkoi pyörryttämään hirveästi. Eikä toi pyörryttävä fiilis ollut ensimmäinen kerta, meinasin maanantaina pyörtyä bussin portaisiin, kun epätodellinen olo iski. 

Psykologi tosiaan suositteli mulle sitten, että harkitsisin uudelleen osastolle paluuta. En oikein tiedä, mitä ajattelisin asian suhteen; toisaalta sisäistän, että se olisi turvallisempi vaihtoehto tällä hetkellä, kuin kotona oleminen, mutta toisaalta joku mun sisällä vastustaa sitä ajatusta. Eikä se joku ole tällä kertaa kukaan mulle vieras, vaan ihan minä itse. Ens maanantaina on joka tapauksessa lääkärin kanssa hoitokokous, mihin tulee mun vanhemmat ja minä + AM (lääkäri) ja H (oma hoitajani mielenterveystoimistolla), niin odotan ainakin siihen. Saa nähdä, mitä mieltä ne on osaston tiimoilta. 

Nyt jatkan taas itseni kanssa taistelua -- viiltelisinkö vai hakisinko diapamin.