51st. Ahdistuskohtaus

Yritin soittaa H:lle, mutta se ei vastannut. Mua ahdistaa ahdistaa ahdistaa ja sain ahdistuskohtauksen puhelun jälkeen en tiedä mitä tekisin. Tosi sekava olo tuntuu taas että sekoan hetkellä millä hyvänsä. En tiedä selviänkö viikonlopun yli ilman viiltoja tai pillereiden pyörittelyä. En osaa kertoa äidille tai iskälle, kuinka huonosti voin, en halua pettää heitä jälleen. Tiedän, että tämä(kin) tulisi ihan puskista niille, ei ne osaa arvella ollenkaan, kuinka todella voin. Niinkuin AM ja H sanoivat, näytän ulospäin ilmeikkäämmältä ja eloisammalta, mutta kukaan, paitsi te siellä ja A, ei tiedä, kuinka todella voin. En vaan kykene kertomaan todellista oloani vanhemmille. Tiedän, että osasto olisi hyvä vaihtoehto tähän väliin, mutta jokin mun sisällä estää mua menemästä sinne. En ole valmis. En ole tarpeeksi sairas. En ole edes viillellyt, koska se ei tunnu oikealta vaihtoehdolta, se ei tunnu tarpeeksi pahalta minulle. Minun pitäisi saada tapettua itseni, että mieleni saisi rauhan. Kaikille ja kaikki olisi helpompaa, jos minua ei olisi olemassakaan. Jos en ikinä olisi syntynytkään. Oon ihan sekaisin tunteitteni ja järjen äänen kanssa.