"Mee päivystykseen jos sulle tulee oikein ahdistunut ja huono olla."
"Koeta pärjäillä."
Näihin sanoihin päättyi H:n kanssa käyty puhelu. En voi uskoa, että mut jätetään melkein tyhjän päälle, kun ajattelin, että H pyytäisi / käskisi minut suoraan päivystykseen. Tekis vaan mieli viiltää reisivaltimot auki ja vuotaa kuiviin. Ehkä teen niin, että joku uskois mun pahaa oloa. En voi uskoa myöskään sitä, että mulle tyrkätään vaan lääkkeitä käteen ja sanotaan, että käytä tarpeen tullen. Lääkkeitä, jotka eivät edes auta kuin tunniksi pariksi. Otin tunti sitten Diapamin, ei mitään muutosta vieläkään, haluan edelleen aktiivisesti tappaa itseni ja viiltää juurikin ne suonet auki. Itkettää ja ahdistaa ihan hirveästi. En vaan tajua, en tajua mitä tapahtuu mun kehossani, sekoan ihan kohta näihin tunteisiin. Oon ihan hukassa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti