Huudan sisäisesti, huudan apua, mutta kukaan ei vastaa. Kyyneleet valuvat poskipäitä pitkin ja tippuvat suoraan syliini. En tiedä taaskaan, mistä tämä tällainen olo johtuu, minulla on vain niin paha olla. Ei suoranaisesti ahdista, minua ahdisti muutama päivä taaksepäin jatkuvasti, mutta nyt ei ahdista. On vaan paha olla, masentaa hirveästi. Kaikilla olisi niin paljon helpompaa, jos en olisi jatkuva taakka. Jos kuolisin pois, kaikilla olisi helpompaa. Mutta vieläkin, minulla on muutama syy elää, joten en päätä elämääni. Toistaiseksi. Toistaiseksi. Aina välillä minusta tuntuu, ettei niille syille antaisi tilaa, niille syille, minkä vuoksi vielä elän. Jos saatte kiinni tästä, mitä tarkoitan.
En ole muutamaan päivään nähnyt harhoja, muistaakseni. Aika tyhjä olo sen takia. Olen yksinäinen, samalla tavoin, kuin kirjoitin edellisessä kirjoituksessani. Päänsisäiset äänet karjuvat minulle, karjuvat, että olet surkea ja huono ja häpeä ihmiskunnalle. Että minua vahditaan, kameroilla ja ikkunan takaa. Huomioikaa samalla se, että huoneeni on toisessa kerroksessa. Tietenkin ikkunani vierestä kulkee portaat katolle, sitä pitkin ne pääsevät ikkunani taakse. Aivan. Juuri näin. Kameroita taas on joka nurkassa, minua vahditaan koneeni kameran kautta, nurkissa olevista mikroskooppisista kameroista, joita ei voi nähdä, kännykkäni kautta, kaikkialta. Mutta silti en myönnä itselleni, että olen vainoharhainen. Ulkona kulkiessani perässäni kävelee joku, yleensä edelleen se sama mieshahmo, josta olen myöskin maininnut täällä. Se sama, joka karjuu ja huutaa minulle pääni sisällä itseni hokiessa eieieieieiei lopeta! Kuulen usein kuitenkin useammat, kuin yksien jalkojen tuottamat äänet, eli siellä on toinenkin, jota en tunne. Joku tuntematon hahmo, johon en ole tehnyt ns. tuttavuutta. Ne ovat reippaat, nopeasti kiihtyvät jalat, jotka minua seuraavat, tuntemattomat sellaiset, jotka lähtevät jahtaamaan minua, jos alan kävelemään nopeammin ja nopeammin.
Nyt on hiihtoloma, sisko on kotona. Ja hiihtoloma meinaa myös viikon taukoa terapiasta ja fysioterapiasta. Mua ehkä sittenkin vähän ahdistaa, edellämainittujen takia. Tauko. Lääkäriäkin näen vasta 9.3., jossa mulle 98% varmuudella vaihdetaan se Leponex, koska nämä (vaino)harhat eivät tahdo millään kadota nykyisellä lääkityksellä. Myös vanhemmat tulevat sille käynnille mukaan, eli hekin pääsevät
I am alone, you win again,
I'm paralyzed
I drift away, I'll drift away,
Am I asleep yet
- Lisa Germano - ...A Psychopath -
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti