56th. Osastokuulumisia ja Vantaan matkaa

Heti aluks sanon että en kauheasti jaksa oikolukea tätä tekstiä niin tää saattaa olla sekavahko. Ollaan matkalla perheen kanssa Vantaalta kohti osastoa, ja tää matka meni ihan hyvin, lukuunottamatta muutamaa hetkeä. Nää matkat autolla paikasta a paikkaan b ja päinvastoin on ahdistanut, koska ei oo kauheesti mitään häiriötekijöitä vaan ajatukset saa kulkee mihin sattuu. Osastolääkäri ei määrännyt mulle mitään tarvittavia, joita voisin ahdistuksen tullessa saada, joten mulla ei ole oikein mitään keinoja helpottaa iltaista hyvin kovaa ahdistusta ja levotonta oloa. Muuta kuin juttelua, mistä päästäänkin eiliseen iltaan.

Eilen illalla koin jonkinlaisen psykoottisen kohtauksen, jossa musta mm. tuntui, että kaikki mulle tarjottavat ruuat, juomat ja lääkkeet olisi myrkytetty, näin, kuulin ja tunsin harhoja ja tuntui, että mun ajatuksia luettaisiin ja että mua tarkkailtaisiin ulkoa käsin. Kirjoitin pitkän pätkän sekavaa tekstiä, jota en enää tänään tunnistanut omakseni. Näytin sitä lappua eilen kohtauksen aikana toiselle oma hoitajalle, naiselle, joka sen luettuaan ei kommentoinut lappuun liittyen mitään, vaan tyynesti jatkoi tyyliin säästä puhumista. Olimme siis hetken ennen lapun antamista jutelleet esim. tän päivän reissusta ja perheestäni ja kerrottuani ahdistuksestani hän vain jätti asian huomioimatta ja näytettyäni pitkän henkisen taistelun jälkeen sen edellä mainitun lapun, jolloin hän juurikin jatkoi "positiivista höpinäänsä", täysin välttäen sanomasta sanaakaan, joka helpottaisi oloani. Aloin itkemään ja pian itkuni aloituksen jälkeen hän nousi ylös ja totesi hakevansa minut tunnin päästä olevalle iltapalalle. Sain hirveän ahdistuskohtauksen oven suljettua ja itkinkin ja hyperventiloinkin siinä reilut 40 minuuttia, kunnes soitin kaverille hädissäni. Hän ei vastannut heti, vaan soitti pian ensimmäisen soittoyritykseni jälkeen takaisin, joka sitten helpotti oloani. En vain tajua kuinka tuollaiset ihmiset voivat olla hoitajina psyykkisesti sairaille ihmisille....

Nyt toivon, että miespuolinen oma hoitajani olisi paikalla , kun saavumme osastolle, jotta saisin pureutua asian tiimoilta paremmin. Onneksi minulla on myös ymmärtävä ja hyvä mieslääkäri, jonka kanssa tulen hyvin toimeen. Vielä ei ole varmaa, kauanko olen osastolla, mutta se selviää todennäköisesti maanantaina. Psykologin testeihin mut pistettiin ja ne kestävät tiistaihin asti. Oloni ei ole helpottunut toistaiseksi juurikaan, vaan itsemurha ja viiltelyajatuksia on melkein jatkuvasti, enkä koe, että elämällä olisi minulle enää annettavaa. Olen myös melko alavireinen, nukun ainakin 10 tuntia yössä/päivässä eikä energiaa esim. ulkoiluun ole hirveästi. Ruokahalukin on vähentynyt ja skippaan päivässä yleensä yhden aterian, yleensä iltapalan, mutta toisanaan välipalan. Harhoja on ollut jonkin verran, pääasiassa olo on kuitenkin vainoharhainen. Tällä hetkellä tietääkseni minulla arvellaan olevan skitsofrenia, josta on ollut avohoidossakin vähän puhetta.

Kauhea avautuminen taas, mutta se helpottaa hiukan oloani. Teitä on kertynyt nyt tasan 20 seuraajaa, kiitos hirveästi <3 Taidan jatkaa musiikin kuuntelua, osastolle on vielä reilu tunti matkaa. Kirjoittelen taas jos tulee jotain kerrottavaa tai kunhan kotiudun. Kiitos ja näkemiin. Ja anteeksi mahdollisista kirjoitusvirheistä.