59th.

Ahdistus tuppaa joka nurkalla vastaan. Yritän paeta sitä musiikin avulla, mutta onnistumatta. Itkettää. Tahtoisin vain lopettaa tän tuskan, mutta en voi. En kykene. Mulla ei ole mitään varmaa keinoa, en haluaisi palata takaisin tuskaiseen elämään. Enkä voisi tehdä sitä perheelleni, muutamalle kaverilleni, mitä minulla on. En ainakaan vielä.

Tekee ihan hirvittävän paljon mieli viillellä. En muista, millon viimeksi tämä halu olisi ollut näin vahva. En edes tiedä, onko kyseinen mieliteko oma ajatukseni vai pääni sisään syötetty ajatus. "No mutta mikset sitten viillä, jos sun niin tekee mieli?" kysyy seuraava ajatukseni. En tiedä siihenkään vastausta. Mulla ei ole mitään hyvää syytä olla viiltelemättä. Mutta toisaalta mulla ei ole mitään hyvää syytä miksi viiltelisin. Se helpottaisi oloa? En tiedä, uskonko tuohon väittämään. Se irrottaisi jatkuvasta epätodellisesta ja ahdistuneesta olosta? En tiedä, uskonko tuohonkaan väittämään. Tuskin se epätodellista oloa parantaisi? Enpä tiedä sitäkään. Haluaisin joka tapauksessa viiltää ihan hirvittävän paljon. On tässä kulunut nyt jotain vähän alle viisi kuukautta ilman terää. En vain näe mitään hyvää syytä olla viiltelemättä.

Pohdin ja punnitsen eri asioita, ollakko viiltelemättä vai ei, tehdäkkö itsemurha vai ei? Haluanko todella lopettaa elämäni, koska ääni päässäni käskee tekemään niin? En edes tiedä, onko se ääni tosiaan omani vai jonkun muun. Tuntuu, että sekoan hetkellä millä hyvänsä, tai mistä tiedän, ettenkö olisi seonnut jo. Epätodellinen ja ahdistunut olo vain jatkuu pahempana ja pahempana. Syöksykierre.