62nd. I was deep underground

"The tone of the voices became more violent, they need/want to see my blood flowing out of my skin or something bad will happen. I’m fighting to get out of the urges of slicing through my flesh and it’s really really tough." 

21.2.2015 Nyytti

Mä en tajua, mistä nää mieliteot tulee. Mun tekee tällä hetkellä niin kovasti mieli tukeutua terän tuomaan helpotuksen tunteeseen, siinä mielessä, että nää äänet hiljentyis hetkeksi. Edes hetkeksi. En kestä tätä oloa ja näitä haukkuvia ääniä, en pysty oikein puhumaan kenenkään kanssa (etenkään näin livenä) ja sitä kautta saamaan helpotusta. Musiikin kuuntelu ei auta, kanien paijaaminen ei auta, lukemisesta ei tuu yhtään mitään ja Netflixiä en voi katsoa, koska toiset kattoo sitä alakerrassa, enkä halua liittyä heidän seuraansa. Mihinkään en voi soittaa, koska ahdistaa liikaa ja en halua vaivata A:ta, koska se on sen poikaystävän perheen luona ja hänellä on omiakin ongelmia. Haluaisin vaan niin kovasti viiltää jonkun valtimon/laskimon auki, nähdä, kun se veri ryöppyää ulos ja saisin hetkellisen hiljaisuuden. Ei mulla ole oikein mitään vaihtoehtoja, paitsi mennä nukkumaan, mutta en usko että kykenen vaipumaan uneen kun ajatukset laukkaa ympyrää. Mulla on toki Diapameja vielä, mutta yleisissä tiloissa on jäljellä enään yksi kappale, enkä usko, että se tulee auttamaan mua... Jään vielä pähkäilemään tän asian kanssa, en viitsi kirjoittaa enempää.