*syvä huokaus*
En jaksa elää. Kaikki tuntuu liian hankalalta. Ajatukset ovat taas ja vieläkin todella katkonaisia. En saa niistä millään kiinni. Paitsi aiemmassa postauksessa mainituista "tapa ittes" "viillä" "kuolisit pois" -lausahduksista, tai paremminkin sanoista. Kaikki tekeminen tuntuu raskaalta, haluaisin nukkua päivät pitkät. Mikään ei tahdo auttaa tähän sisällä vellovaan ahdistukseen ja masennukseen. Harhojakin on ollut taas, epätodellisesta olosta puhumattakaan. Viimeisimmän seläntökkimis -harhankin hukutin musiikkiin, Haloo Helsingin uusimpaan levyyn, josta onkin ollut mainintaa useammassa blogissa. Vähän lähtee ajatus ja aihe johonkin outoon (mulle outoon, wow, "normaaleja" ajatuksia).
Vetäisin mattoa eteenpäin, kun hilasin (läskiä) persettäni tän penkin kanssa eteenpäin ja kani nousi makaamasta, meinasin alkaa itkemään sen puolesta. Sillä oli niin rauhallinen olla tuossa seläntakana lattialla ja pilasin sen rauhan. No jaa, onneksi se meni omaksi ilokseni makaamaan uudelleen. Jännä juttu.
Äiti oli ihan ihmeissään, miksen halua mennä huomenna Kipinään. En jaksa äiti pliis koeta ymmärtää. En kyllä pysty kertomaan mitään näistä oloista vanhemmille. Haluaisin vain muuttaa pois, niin ei tarvisi aina olla selittelemässä omaa laiskuuttaan. Tai no, laiskuutta ja laiskuutta. Kipinääkin on jäljellä enää vain viikko. Onnekseni. En jaksaisi toista kuukautta, tai edes ylimääräistä viikkoa. Ei siinä, ne ihmiset ovat ihan kivoja ja ohjelma myös, mutta en vain jaksa. En jaksa olla sosiaalinen, en jaksa klikkiintyä. En jaksa osallistua aktiviteettiin, tuiotan lappua/seinää/lattiaa/omaa syliä ja vaivun epätodelliseen oloon, omiin maailmoihini.
Itkettää kovasti. Mikä on kai edistysaskel, kun ei ole viimeisen kahden viikon aikana itkettänyt ihan hirveästi, en vain ole pystynyt itkemään, yksinkertaisesti.
Katkonaisia kappaleita taas. Katkonaisia ajatuksia.
Oon ollut tekemisissä kaverini A:n kanssa yllättävän paljon viimeaikoina. Ollaan puhuttu päivittäin, kummallakin on (vähän) huono olla tässä maailmassa. Kun vaan ei jaksa. Kun millään ei ole mitään merkitystä. Yllätin muuten itseni, kun olin sen viikonlopun viiltelemättä, en tiedä kauanko jaksan vielä olla tekemättä pahuuksia. Saa nähdä.
Tänään oli viimeinen kunnon S:n aika, en tiedä, pärjäänkö ilman tätä hoitosuhdetta. Sekin oli perheaika. Olisin halunnut vielä yhden kahdenkeskeisen ajan, mutten kehdannut pyytää moista. Parin viikon päästä on ensimmäinen M:n aika, mua ahdistaa suunnattomasti tää vaihto.
Oikeesti en kestä näitä pätkittäisiä kappaleita ja ajatuskatkoja, pakko lopettaa nyt. Kiitos ja näkemiin.
Sä halusit pois,
sä halusit pakoon
Mä tajuun mutten tahdo ymmärtää
Sä halusit pois,
kun et pystynytkään
kaikkeen mitä piti yrittää.
- Haloo Helsinki - Kevyempi kantaa -
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti