16th.

Kirjoitetaan aiheesta nyt vielä tännekkin... Eli kuten olen tainnut mainitakkin aikaisemmissa kirjotuksissani, mua ahdistaa hirveästi kuolema, joka ei ole omin käsin päätetty. No vainoharhaisuus on päättänyt, että nyt kummitellaan Nyytin mielessä. Pelkään nykyisin esimerkiksi autolla kulkemista, koska saattaisimme ajaa kolarin, sama pätee skootterilla ajamiseen; bussista matkustuksesta ei meinaa tulla yhtään mitään, koska siellä on yleensä hirveästi porukkaa + mitä jos se bussi räjähtää (?!); ulkona kävely saattaa meinata sitä, että joku hullu alkaa seuraamaan ja lopulta kuristaa/ampuu/youknow tappaa minut; nukkuessa saattaisin nukkua pois; portaissa saattaisin kaatua, lyödä pääni ja saada haavan päästä, mistä seuraisi kuolema; joku on saattanut myrkyttää ruokani ja niin edespäin. Jotkut näistä ajatuksista on ihan järkeviäkin, osa todella epätodennäköisiä, osa jopa ihan absurdeja. Lääkkeistä sitten puhumattakaan! Ne vasta myrkkyä ovatkin, terveisin terve pääni.

Edellistä jatkaen kotiin tullessani pelkäsin, että talossa on varkaita, joten ovelta rynnin suoraan huoneeseeni, ovi kiinni ja itkua vartin ajan, kunnes sain järjiteltyä, ettei talossamme ole muita ja viestiä A:lle ja omalle hoitajalle S:lle. Tänään olisi ollut polikin, jossa olisin voinut käydä kys. asiaa läpi, mutta enpä saanut suunvuoroa. Enkä pidä asiaa vieläkään mitenkään merkittävänä, ainakaan niin merkittävänä, että siitä tulisi keskustella jonkun kanssa.

Tekisi kovin mieli upottaa terä lihaan, mutta olen ollut jo melkein kaksi kuukautta irti terästä, niin pyrin siihen, että pysyisin siitä edelleen etäällä. Mukana se kuitenkin kulkee joka paikkaan. Ihan vain varmuuden vuoksi, ei sitä koskaan tiedä, millon tulee "ihan pakko saada nyt verta esiin" -hetkiä.

Kovin yksinäinen olo.

15th.

En edes tiedä mistä kirjottaisin mutta katsotaan mitä tästä tulee... Menen kaiketi kesällä sinne ryhmään, mistä taisin mainita jo aiemmin. En tiedä uskaltaisinko pistää tähän pientä esittelyä siitä, jos minut saadaankin kiinni kirjoittamisesta, tai toisin sanoen tunnistettaisiin tai jotain vastaavaa. Ehkä kuitenkin uskallaudun...

"Kipinä-ryhmä tarjoaa toiminnallista ohjausta ja mukavaa tekemistä päiviksi 17–25-vuotiaille nuorille. Tavoitteena on sytyttää "kipinä", joka käynnistää nuoren oman pohdinnan ja kehitysprosessin. Kipinä-ryhmän aikana nuori voi selkeyttää elämäntilannettaan sekä koulutus- ja työelämätoiveitaan ja tavoitteitaan."

Eli käytännössä kävisin 40 minuutin matkan päässä (eli lähtöni olisi 8.15) viiden tunnin ajan arkisin kesä- ja heinäkuun aikana toisella puolella kaupunkia kuuntelemassa esimerkkejä koulutus- ja työllistymisväylistä, erilaisilla retkillä, tekemässä ruokaa, liikkumassa ja toimimassa muutenkin ryhmässä. Toisaalta kiinnostaa, toisaalta ei. Ensinnäkin se on kesällä, ainut pidempi loma, toisena se on niiiin pitkän bussimatkan päässä tuntemattomalla alueella, hrrrr. Kolmanneksi uusia ihmisiä ja uusia kokemuksia, joita en koe ansaitsevani. Plussia olisi uudet kokemukset ja uudet ihmiset, ehkä saisin uusia kavereita jopa (hui!); ehkä oppisin jotain uutta, josta olisi hyötyä tulevaisuudessa opiskeluissa ja työasioissa ja eipä mulla muutakaan ole suunniteltuna kesäksi, eli olisi jotain tekemistä tylsiin päiviin.

Ylihuomenna on viimeinen koe ennen "loman" alkua, eikä mua pahemmin ahdista, ehkä vähän jännittää. Tämä ei kyllä johdu siitä, että osaisin jotain (ehei), vaan se kumpuaa jostain muualta. Ehkä siitä, että mulla on vähän parempi olla. Vaikka ne itsetuhoiset ajatukset koputteleekin vähän väliä. Mutta ei haittaa. 

Mä tiedän nuoren naisen, joka sängyn pohjalla lenus kahta päivää vajaat kuusi kuukautta.

Tuijotteli seiniin ja kahlas netissä, vajos outoon uneen vaikka oli hereillä.

Psykoosista selvittyään käski itseään; Maailma on avoin, etkä tahdo hämärään.

Nyt peseydyt ja pukeudut ja kaupungille meet. Herkistynyt mieli huomas sävyt muuttuneet.

- Samuli Putro - Arkiseen Limboon - 

( tää biisi kertoo musta oon ihan varma pelottavaa näin se vainoharhaisuus taas iskee ) 

14th.

Valheita valheiden perään. "Kyllä koulussa on mennyt hyvin, ei oo pahemmin ahdistanut." En ole viikkoon siellä käynyt, huomenna on taas ihan pakko, kun on toiseksi viimeinen tunti ennen koetta. Opiskelumotivaatiot on taas jossain aivan muualla, mutta onneksi kesäloma alkaa pian. Vaikka en kesästä välitäkkään, syksy on enemmän mieleeni. Mutta tosiaan pari viikkoa vielä loman alkuun. Yksi pelottava koe, ennen kuin olen vapaa koulustressistä ja -ahdistuksesta. Paitsi että kesäksi S:lla oli suunnitelmissa, että menisin johonkin toimintaan mukaan, mutta saa nähdä, myönnynkö. Tästä(kin) varmaan lisää myöhemmin.

Lyhyt kappale en tiedä oikein mistä kirjottaisin. Itsetuhoiset ajatukset nostavat taas päätänsä ja tuntuu koko ajan, että olisi parempi, jos terän kanssa koristaisin ihoa vielä muutamin viiruin. Itsemurha-ajatukset ovat toistaiseksi hieman sivummalla, hyvä (?) ehkä niin. Toistaiseksi. Päätin tänään äänien kannustamana lopettaa Abilifyn, saa nähdä, syntyykö taas psykoosinpoikasta. Ärtyneisyyttä ainakin on kovasti ilmassa.

P.S. Meille on tulossa kaksi kania kesän aikana, jotain valonpilkettä elämääni. Odotan enemmän tai vähemmän innolla. :3 Saatan lisätä niistäkin kuvia tänne aikanaan, jos ne sopeutuvat hyvin toisiinsa ja meidän kotiin.
P.P.S. Oon yrittäny lukea hiukan Yhtä totta kuin olen todellinen -kirjaa, en muista tekijää, mutta keskittymiskykyni ei oikein ole loistossaan.

13th.

Willin sanelema repliikki ja toinen teksti kuvaavat oloani aika hyvin. Ääripäästä toiseen -- kadulla kävellessäni tuntuu kuin kukaan ei huomaisi, niinkuin lävitseni voitaisiin kävellä; toisanaan tuntuu, että kaikki katsovat, haukkuvat, nauravat, juuri minulle. Tuntuu aika ilkeältä se, pakko myöntää. En mahda ololleni mitään.

Lääkäri ei suostunut vielä vaihtamaan lääkitykseeni mitään muutoksia, käski (tai ehkä paremmin suositteli) vähentämään ketipinorin 50mg -> 25mg. Yksi punainen tabletti vähemmän. Eipä se lääke koskaan missään tuntunutkaan, joten vaihdos on minulle samantekevä. Kesäkuussa katsotaan, kuinka olo on muuttunut (valvon hieman pidempään ja nukun entisestä 12 tunnista noin pari tuntia vähemmän, muuten ei muutoksia) ja pohditaan, otetaanko mahdollisesti jotain ssri -lääkkeitä tai muita mielialalääkkeitä taas mukaan. Seronil oli käytössä noin vuoden, mutta koska olo lähti huimaan laskuun, se otettiin pois. Lisäksi on kokeiltu Cipralexia tasaamaan mielialaa, mutta se zombifoi ja aiheutti harhoja, niin se vedettiin pois aika nopeasti. Viimeaikoina lääkkeiden kanssa on ollut vähän "hutera" olo, kun pää sanoo, ettei niitä kannata ottaa, ansaitsen sen pahan, mitä niillä piilotetaan; ennemmin tai myöhemmin joudun kohtaamaan taas samat ajatusmaailmat, harhaisat olot, derealisaation ja depersonalisaation tunteet (joita tunnen kyllä muutenkin enemmän tai vähemmän). Että lääkkeet ovat myrkkyä, joilla ihmiset koetetaan saada takaisin oravanpyörään mukaan, yhteiskunnan orjiksi. Ne tekevät turraksi maailmalle, kuten sanottua, zombifoi (hieno sana eikös), saa pään toimimaan hitaasti, lihottaa, tekee tyhmäksi ääliöksi joka ei pysy tunneilla mukana ja saa surkeita arvosanoja, sanoinko jo lihottaa, no lihottaa sairaasti. Huijattu olo.

Olossa ei siis ole ollut mitään huimia muutoksia, edelleenkin itsemurha-ajatukset pyörivät päivittäin mielessä ja tuntuu, että olisi parempi, jos olisin kuollut. Viiltelyn kannalta vointi on mennyt "parempaan", tuntuu, ettei siitä kuitenkaan olisi hyötyä ja että mitä turhaan, kun se ei kuitenkaan riitä enää. Sairaanhoitaja S:n kanssa todettiin, että todellisuudessa itsemurha-ajatukset johtuvat kuoleman pelosta ja tavasta hallita. Puhdasta hallinnan tunnettahan siitä saa, kun pohtii elämänsä päättämistä. Jokin niin suuri ja merkityksellinen asia olisi omissa käsissä, omassa hallinnassa. Ei ehkä ole järkevää myöntää, mutta se on hieno tunne, hallinnan tunne. Pelosta ehkä sen verran, että todettiin siis, että puolipuhdas pelko on taustalla, koska no, pelkään hallitsematonta kuolemaa. Ahdistun järjettömästi mm. ajatuksesta ajaa skootterilla, koska voisin liukastua kiviin ja kaatua ja tappaa itseni vahingossa, ilman omaa päätöstä. Tai bussilla matkustaminen on hankalaa, koska mitä jos joku päättääkin räjäyttää bussin? Tai autolla kulkeminen lujaa (>90km/h), koska mitä jos kuljettaja menettää auton hallinnan ja ajaudumme kaikki ojaan (tai ehkä tulisi ketjukolari tai muuta) ja auto päättää syttyä tuleen ja en pääsisi autosta pihalle. Meinaan alkaa itkemään jo pelkästä ajatuksesta. Aivot alkaa olla sen verran mössöä, kun päädyinkin tänään ottamaan 50mg ketiapiinia ja 25mg klooriprotikseenia. Jänniä nämä vaikuttavat aineet. Klooriprotikseenikin kuullostaa jotain astianpesuainemyrkyltä. Jännää, ehkä lopetan tähän. Anteeksi muuten, sivuhuomautuksia tuli hieman normaalia enemmän. Vaikka ei näitä kukaan luekkaan eh. Ottakaa loppuun hienoja lyriikoita.

There's something wrong

Within my head,

I feel like as

I am a freak.

---

I'm torn,

I'm scared,

I'm hurt..

Please help me to

ease my pain again.

I'm a freak,

It is reality

- Kwoon - Schizophrenic -