23th. Kanit

Toinen näistä idiooteista. :) Toivottavasti taas kukaan tuttu ei tuu ja tunnista tästä kuvasta.

(Kummatkin kanit tulivat meille siis Pesusta (Pirkanmaan eläinsuojeluyhdistyksestä) pelastuskaneina, niiden edellinen omistaja omisti yli 30 kania, joita oltiin hoidettu huonosti, eli vettä ja heinää ei ollut jatkuvasti tarjolla, eikä ruokaakaan tarjottu. Kaikki yli 30 kania siirtyivät Pesulle ja heillä oli kriisi, mitä kaikkien kanien kanssa tehdään. Muistaakseni Arvi oli ihan pieni tullessaan Pesulle, jotain 500-600g, mikä on kanille todella vähän. Arvi on muutenkin Nelliä varmaan puolet pienempi, luultavasti juuri ruuan ja heinän puutteen vuoksi. "Adoptoimme" kanit siis sieltä. :) Alla viesti jonka lähetin juuri äsken Arvin Pesun hoitajalle hänen kysyessään kuulumisia.)  

Mitäs meille tässä, ihan hyvää kuuluu. Peppi -nimi muuttui Nelliksi pienen nimikinastelun jälkeen. :) (Kuvassa oleva) Arvi ja Nelli tulee toimeen varsin loistavasti, tappeluita ei enää ole ollut niiden muutaman ns. isomman "pomon haku" -tappelun jälkeen. Tappeluissa vaikutti siltä, että Arvi olisi se pomo, vaikka Nelli tälleen arjessa onkin ehkä hiukan dominoivempi osapuoli. Ne makailee vierekkäin ja pesee toisiaan suhteellisen paljon nykyään. Alussa paljon ilmestyi papanoita ja pissaa lattioille, mutta vähitellen ne ovat oppineet pissimään ja papanoimaan häkin puolelle, ja kanien pääsy sänkyyn estettiin pistämällä paksu verho eteen. Itsessään kakkalaatikkoa ne ei hirveesti käytä, mutta onneksi papanat ja pissat pysyvät nykyään pääasiassa tosiaan siellä häkin sisäpuolella. 

Etenkin Arvi on kova poika jyrsimään kaikkea, mitä ei miellellään saisi, kuten vaikka tälläkin kirjoitushetkellä häkin muovipohjan reunaa, mattoja tai sitten sängyn edessä olevan verhon reunaa. Tätä on yritetty välttää pistämällä pitkin poikin mm. vessapaperihylsyjä ja muita pahvilaatikoita, sekä oksia ja mustikanvarpuja, mutta jyrsiminen silti ei oikein näytä vähenevän. :/ Lisäksi poika tykkää tunkea itsensä mm. hyllyjen taakse sekä sängyn alle, minne vapaa pääsy on yritetty estää mahdollisimman hyvin pistämällä vanha sängynaluslaatikko ns. suojamökiksi (eli ylösalaisin ja oviaukko eteen) ja reunoille pahvia, mutta jostain pienestä kolosesta se vaan tahtoo tunkea itsensä sängyn alle, missä se on päässyt pureskelemaan esimerkiksi muutaman laturin johdon poikki, sekä sinne tipahtaneen kirjastokirjan reunamia. Nelli on näistä selvästikkin rauhallisempi kaveri, se makailee päivät pitkät häkin reunamilla ja ovensuussa, mutta toisanaan se ottaa esimerkkiä Arvista ja pureskelee mm. sitä sängyn verhoa. Ei sillä, on Arvikin rento kaveri, se tykkää syödä paljon (ruoka maittaa todella hyvin kummallekkin, samoin heinää kuluu) ja makailla pitkin lattioita puolet päivästä. Jostain syystä yöllä meno ihan mun omaksi ilokseni (eli haitakseni) kiihtyy ja omat unet saattavat jäädä vähän lyhyehköiksi, koska joko a) Arvi on tunkenut itsensä sängyn alle, mistä se ei itse pääse pois tai b) jompi kumpi kaneista on päässyt verhon alta sängylle pomppimaan tai c) jompi kumpi rouskuttaa pahvia sellaseen ääneen missä kukaan ei saa nukuttua.

Eli sellasta meininkiä täällä. Itse oon kyllä tykännyt hirveesti kaneista, ne on sosiaalista seuraa ja niitten menoa seuraa tosi mielellään, vaikka välillä tuleekin todistettua edellä mainittuja kommervenkkejä. Ei noi nyt ihan päivittäistä toimintaa ole nuo kirjojen syömiset jne., mutta ne on osa sitä arkea, tai näin ainakin meillä. :)

(kauhean sekavaa asdagdsgsdf vittu mitä paskaa.)

22th. Tiedän että elämää ei voi hallita

Tekee kovin mieli satuttaa taas vaihteeksi. Niin itsensä viiltelyn kautta tai itsemurhan "avulla". Ei noin voi sanoa, mutta minkäs voit. Tiedän ja tunnen että tästä tulee vaikea ilta, vaikea sen suhteen, että pysyisin erossa terästä. Mutta edessä on Tracon ja pukuni on sen verran paljastava, että käsistä ja reisistä näkyisivät viillot. Ja muutenkin, olen ollut nyt reilut 110 päivää erossa, joten...pyrin pysyttelemään erossa jatkossakin. En tiiä. Huomenna on (onneksi) poli taas kymmeneltä aamulla, en varmaan saa itteeni revittyä ylös siihen mennessä. Saapa senkin nähdä. Tuntuu, ettei siitä ole mitään hyötyä, hoidosta siis. Turta olo jatkaa vallitsevana, olen vieläkin hukassa. Syksy on yksi suuri kysymysmerkki, en muista mainitsinko, varmaan, että koulu ei taida olla tässä vaiheessa vaihtoehto, vaan eroan sieltä suosilla. Vaihtoehtoja olisi, mutta mikään ei tunnu sopivalta.

Kaverin kanssa menee aika surkeesti. Näin sitä toissa viikonloppuna ja mua ahdisti sen koko ajan, mitä se oli täällä. Eli sosiaalinen ahdistus on taas potenssissa tuhat kertaa tuhat, muiden kuin oman perheen ja S:n kanssa. Oon saatananmoinen luuseri. Mulla ei ole muita kavereita. Olo on todella yksinäinen. Sitä olen ollutkin edelliset kolme vuotta. Yksinäinen. 

Itkettää kovasti. 

(Mietin, että seuraavaksi voisin kirjoittaa näistä papanakoneista, jotain hiukan kevyempää ja saan samalla summattua ajatuksiani rehellisesti niiden suhteen.) 

Tiedän että elämää ei voi hallita

Se kulkee minne tahtoo vapaana

Alan tänään sen tajuta

- Haloo Helsinki - Lähtövalmiina -

21th.

Tai ainakin puolet päivästä. Olo alkaa muuttumaan epämukavaksi, en jaksaisi enää jatkaa. Moitin itseäni kaikesta. Siitä, kuinka olen laiska, lihava, tylsä, ahdistunut, masentunut, turha ja mitätön. Kuinka en saa mitään aikaiseksi. Päivät pitkät istun koneella ja selaan turhautuneena samoja sivuja uudelleen ja uudelleen. Toisina päivinä en jaksa välittää ja makaan television edessä ja katson Orange is the New Blackiä ja mätän sipsiä nassuun. En osaa edes kirjoittaa, tai jaksa. Tai jotain. Ei oikeastaan ole mitään, mistä kirjoittaa, kun päivät jumittavat paikallaan tai samanlaisina. En ole vieläkään viillellyt, olen vain ihaillut muiden viiltelykuvia kateellisena ja itkenyt, kuinka en itse enää pysty siihen. Terapiatauko, sairaanhoitaja S lomalla, tulee töihin kai ylihuomenna, mutta oma aika on perjantaina. Puput söi yhden kirjastokirjan, vituttaa vähän vaan, siitäkin pitää maksaa kirjastolle taas 20e vähintään. Pelkään päivittäin psykoosia, näin viime yönä unta, jossa olin sekä osastolla että psykoosissa. Ei ollut kiva uni. Lisäksi pelkään kuolemaa, kuten olen varmaan täälläkin sanonut, vaikka toivon sitä päivittäin. Tää alkaa käymään taas raskaaksi, esittäminen. Haluaisin taas laihduttaa, ei niin paljoa kuin sillon joskus (>44kg), vaan vaikka 55kg. Sekin olisi jo 18kg. Olen 10kg painavempi, kuin syömishäiriötä ennen, kiitos lääkkeet. Vitun lääkkeet. Pitäis lopettaa nekin, kun ei niistä ole mitään hyötyä. Okei, en nää harhoja, mutta ajattelen harha-ajatuksia. Päivittäin :) Vituttaa sekin. Saatanan sekava teksti. Kiitän kuitenkin kahta lukijaani ja 380 katselukertaa (-omat tasalukupakko-oireilut ja muut turhat vierailuni) <3

20th.

Oon taas vaihteeks hukassa itteni kanssa. Parempi kausi oli ja meni, masennuskausi tuli takaisin. Kestihän se kuitenkin Kipinän ajan, sain tsempattua itteeni. S (oma hoitaja) on lomalla, oon aikalailla yksin olojeni kanssa. Vanhemmillehan asiasta en voi kertoa, koska en osaa enkä vain no...voi. En tiiä mikä siinä on. Tietenkin mulla ois vara-oma hoitaja V, mutta koska hän on vain tämän loman ajan tekemisissä mun kanssa, enkä oo aiemmin tehnyt hänen kanssaan yhteistyötä, en pysty avautumaan kunnolla hänelle. Tai pystyn sanomaan ettei nyt kyllä hyvin mene, mutten pysty erittelemään, mikä vaivaa. 

Mua ahdistaa monestakin syystä. En osaa tosiaan todella eritellä, mitkä kaikki ahdistavat, mutta ehkä muutamia. En oo nähnyt kaveria A:aa huomenna tasan kuukauteen, kun aiemmin meillä oli tapana nähdä useamman kerran viikossa. Syytän tästä(kin) itseäni, mitäs en pyydä häntä ulos tai meille yöksi. Kesäloma alkoi, ei mitään tekemistä. Oon tyhjän päällä. S on tosiaan kesälomilla, se ei helpota tilannetta. Syksy ahdistaa, en tiedä mitä tekisin. Vaihtoehtoja on monia, mutta mikään ei tunnu itselle sopivalta, tai en ole paikkakuntalainen, joten en pääse mukaan toimintaan. Kouluun en aio mennä syksyllä. Itsetuhoiset ajatukset niin viiltelyn kuin itsemurhan kannalta ovat todella aktiivisia ja olo on hetkittäin todella tukala näiden kanssa. Siinä ehkä muutama syy. Kuullostaapa mitättömiltä noin kirjoitettuina, mutta ne ovat aikas massiivista taakkaa päässä. 

Meillä on kivoja kaneja, toinen puree (tai oikeastaan näykkii, ei se satu) mua, vaikka oon pitänyt kumpaakin hyvissä hoivissa. Omasta mielestäni ainakin. Välillä pyörii mielessä, mitä olen tehnyt väärin, mutta kun ajattelee, olen hoitanut niitä vastuullisesti. Ainakin toistaiseksi energia on riittänyt. 

Mua itkettää aikalailla jatkuvasti, mutta en saa itkua aikaseksi. Onko tilanne oikeasti mennyt jo niin pahaksi, huomaamattani? Olo on todella absurdi, pelkään psykoosin uusiutumista. Pelkään sitä melkein henkeni edestä, tappaisin itseni mielummin, kuin sulkeutuisin varjojen maailmaan. Tönkkö lopetus. 

When you're at the end of the road

And you lost all sense of control

And your thoughts have taken their toll

When your mind breaks the spirit of your soul

Your faith walks on broken glass and the hangover doesn't pass

Nothing's ever built to last, you're in ruins

- Green Day - 21 Guns -