44th. Mihin tää vuosi katosi?

Oma jouluni meni ihan hyvin jopa? Riippuu tietenkin, keneltä kysytään. Itsestäni tuntuu, että päivä meni aika sumussa, mutta mieliala ei ollut niin karsean apea, mitä oletin, että tulisi käymään. Vietin jouluni pääasiassa perheeni (isä, äiti, sisko, kaksi kania) kanssa, mutta kuuden jälkeen mukaan liittyivät tätini perheineen sekä mummuni ja seinänaapurimme. En ollut läsnä todennäköisesti edellisten joulujen vuoksi (syömishäiriö ja psykoosi joulut takana kahtena edellisvuotena) ja koska joukossa oli illalla mukana todella paljon väkeä. Jouluaika on muutenkin ollut aika hankalaa aikaa yleensä ottaen. Seuraavat pari kappaletta ovat selitystä mitä tein jouluna, eli jos ei kiinnosta, skippaa suoraan viimeiseen kappaleeseen. :)

Päivä sujui likimiten näin: aamulla heräsin kahdeksan maissa, makasin sängyssä vielä tunnin puolitoista torkkuen. Nousin ylös, puin uuden kettuneuleen ja legginssit päälle ja menin keskikerrokseen katsomaan, onko isä noussut jo tekemään riisipuuroa. Katselin hetken aikaa Joulupukin kuumalinjaa, kuten perinteisesti teen. Söin riisipuuroa puolikulhollista kanelilla ja sain nauttia sen ilman syömishäiriön rippeiden haukkumisia. Sitten on maaginen tyhjä aukko muistissa, en muista ollenkaan mitä puuhasin noin tunnin ajan. Tulin yhdentoista maissa lueskelemaan blogien joulutoivotuksia, toivottelin teille hyvät joulut ja menin katsomaan Lumiukon ja sen jatko-osan. Kävin suihkussa ja saunassa ja menin auttamaan ruuanvalmistuksessa.

kuva (c) Nyytti

Sitten syötiin ja söin kaksi täyttä lautasellista ruokaa (hyvästi painonpudotustavoitteet nyt on joulu, ja syömismörkö tahtoi tunkeutua seuraan mukaan, mutta syrjäytin sen heti alkutekijöissä tiimistä pois). Avattiin lahjat ja sain mm. 60€ rahaa, uudet ruudulliset pyjamahousut (kuvassa yllä), HH!:n uusimman levyn, sukkia ja ihmisen anatomia -kirjan, sekä suklaata. Napostelin suklaata ja vietin about tunnin koneella selaillen, kunnes lähdimme haudalle viemään kynttilöitä ja tädille tapaamaan joulupukkia. Tädiltä sain lahjaksi muumikirjan Näkymätön lapsi. Palasimme takaisin meille nauttimaan naapureiden ja mummun ja tädin porukan joukoin nauttimaan 15 eri juustolajikkeesta, sekä juustokakusta, pipareista ja glögistä. Tässä vaiheessa alkoi jo melkein oksettamaan päivän aikana syöty ruoka, mutta sain pinnisteltyä itseni pitämään ruuan sisällä. Vuoteen ei ole käynyt mielessäkään ruuan oksentaminen, joten tilanne oli itselleni jollain tavoin hämmentävä. Otin noin kello 23.00 iltalääkkeet ja nukahdinkin yllättävän pian tapahtumarikkaan (rankan) päivän jälkeen.

kuva (c) Nyytti (epäilyttävä makkara oikeella alhaalla on saaristolaisleipä!) 

Uusivuosi on pian ohitse ja olen ihan ihmeissäni, kuinka tämä vuosi on kulunut. Vuoden aikana on ehtinyt kuitenkin tapahtumaan paljon edistymistä, mutta myös takapakkia. Olen viettänyt vuoden aikana kuukauden osastolla ja puoli vuotta sairaslomalla, nähnyt ja kuullut harhoja ja ollut näkemättä ja kuulematta harhoja, voinut paremmin ja voinut huonommin, nukkunut ja ollut nukkumatta, viillellyt ja ollut viiltelemättä, ja jaksanut sosialisoitua ja olla sosialisoitumatta. Voin kertoa, että edistymistä on tapahtunut vuosi sitten tapahtuneen psykoosin jäljiltä ja vointi on ollut ihan siedettävä näinä päivinä. Osaan kertoa paremmin tunteistani ja tunnistan niitä huomattavasti paremmin, kuin vuosi sitten. Sain tästä samasta asiasta paljon kommenttia osastolla monelta taholta. Lisäksi impulsiivisuuteni itsetuhoisuuden kanssa on kokenut paaaaljon edistymistä, olenhan ollut päälle kolme kuukautta, pian neljä kuukautta, ilman terää! Ei kuitenkaan kulu päivääkään, kun en toimisi itsetuhoisesti, vain vähemmän vakavalla tavalla. Alan vähitellen tuntemaan pitkittyneen sairauteni, eli olen edennyt sairaudentunnottomuudestakin eteenpäin. Takapakit ja edistyminen kuuluu jokaisen mielenterveyspotilaan etenemiseen, niiltä ei voi välttyä missään tapauksessa. Kuitenkin, saatte olla ylpeitä itsestänne, että olette elossa, olette selvinneet taas yhden vuoden! Merkitsette läheisillenne varmasti paljon, ja jos kukaan muu välitä, niin minä välitän. Jokainen henki on tärkeä. Muistakaa se.