maanantai 28. huhtikuuta 2014

12th.


Itsemurha alkaa päivä päivältä tuntua enemmän ja enemmän vaihtoehdolta. Se on salainen pakosuunnitelmani, josta kukaan ei saa tietää. Suunnittelen päivittäin, millaiset hautajaiskukat haluan, mitä musiikkia hautajaisissani soitettaisiin, ketä kutsuttaisiin, mitä jättäisin kirjeissäni jälkeeni. Tiedän, ettei pillereillä leikkiminen ole kovinkaan varma keino, mutta ainahan sitä voi kokeilla. En ole ehtinyt vielä löytämään meidän pilleripiiloa, mutta aikomukseni olisi löytää se mahdollisimman pian.

Tuntuu jotenkin todella todella todella hämmentyneeltä, tai ehkä paremminkin sekavalta. Masentaa joka päivä enemmän kuin edellisenä. Tiedän, ettei se näy ulospäin (tosin sairaanhoitajani S soitti juuri ja olin nukkumassa, mitä jos hän aisti sen tänään?), mutta sisällä kuohuu, enkä voi muuta kuin odottaa millon aalto vyöryy ylitse ja pääsen kaikkoamaan iäksi.

13, epäonnen luku. Meinaako se sitä että onnistun, vai että en onnistu, enpäs tiedä. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti