Tässä pätkässä saattaa olla erittäin trikkeröivää tekstiä, lue omalla vastuulla! :( + kuva on omani, älä pliis napsi sitä itselle ja lisää mihinkään.
Ei väsytä, vaikka normaalisti olisin jo syvästi unten mailla. Harmi toisaalta, koska nyt saan pohtia omaa olemassa olemuuttaan pitkälle yöhön (sillä jos en puoli kymmenen nukahda, niin siinä kestää sitten yli keskiyön). Tänään on ahdistanut niin salaliittoteoriat itseäni vastaan kuin todella selkeät ajatukset itseni vahingoittamisesta. Haluaisin osata viiltää niin syvälle kuin osasin tammikuussa, mutten osaa. Ehkä se vahva psykoottisuus niinä aikoina avitti asiaa hiukan, sekä erittäin läsnä oleva turta olo niin fyysisesti kuin psyykkisestikkin. Nytkin olo on aika turta, kun itkin pari tuntia sitten. Ahdistus on vieläkin läsnä ja tekee todella todella todella paljon mieli viiltää. Repiä reiden suonet auki ja vuotaa "kivuttomasti" pois tästä maailmasta. Muistan kun joskus tammikuun hyisenä yönä heräsin siihen, että mun reisi vuosi patjalle järkyttävän verilammikon. Kirjaimellisesti konttasin aulan läpi vessaan ja istuin siellä puoli tuntia nojaten pönttöön ja koettaen tyrehdyttää vuotoa. Onnistuin siedettävästi ja palasin sänkyyn takaisin melkein pyörtyen matkalla menettämäni verimäärän vuoksi. Viilto itsessään ei ollut kovin syvä (luokkaa kuvan toka ylin), mutta ilmeisesti silti onnistuin osumaan johonkin pintaverisuoneen... Nostin jalat seinälle ja makasin siinä, kunnes vuoto tyrehtyi ja sain sidottua jalkani jotenkin pakettiin ja pökerryin väsyneenä sänkyyn. Ehkä yksi herättävimmistä tapahtumista, mitä itselle on tapahtunut ikinä kolme viiva neljä vuotisen viiltely"urani" aikana. Silti, idiootti mieleni, toivoo samaa tapahtuvan myöhemminkin. Ehkä tänään, ehkä ei. Eipä mulla muuta. Öitä kaikille, toivottavasti saatte paremmin unta kuin minä.
A pause without end
A moment in time suspends
How could she leave?
Release all your guilt and grieve
Give up your pain
Hold up your head again
- Steven Wilson - Drive Home -
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti