Oon taas vaihteeks hukassa itteni kanssa. Parempi kausi oli ja meni, masennuskausi tuli takaisin. Kestihän se kuitenkin Kipinän ajan, sain tsempattua itteeni. S (oma hoitaja) on lomalla, oon aikalailla yksin olojeni kanssa. Vanhemmillehan asiasta en voi kertoa, koska en osaa enkä vain no...voi. En tiiä mikä siinä on. Tietenkin mulla ois vara-oma hoitaja V, mutta koska hän on vain tämän loman ajan tekemisissä mun kanssa, enkä oo aiemmin tehnyt hänen kanssaan yhteistyötä, en pysty avautumaan kunnolla hänelle. Tai pystyn sanomaan ettei nyt kyllä hyvin mene, mutten pysty erittelemään, mikä vaivaa.
Mua ahdistaa monestakin syystä. En osaa tosiaan todella eritellä, mitkä kaikki ahdistavat, mutta ehkä muutamia. En oo nähnyt kaveria A:aa huomenna tasan kuukauteen, kun aiemmin meillä oli tapana nähdä useamman kerran viikossa. Syytän tästä(kin) itseäni, mitäs en pyydä häntä ulos tai meille yöksi. Kesäloma alkoi, ei mitään tekemistä. Oon tyhjän päällä. S on tosiaan kesälomilla, se ei helpota tilannetta. Syksy ahdistaa, en tiedä mitä tekisin. Vaihtoehtoja on monia, mutta mikään ei tunnu itselle sopivalta, tai en ole paikkakuntalainen, joten en pääse mukaan toimintaan. Kouluun en aio mennä syksyllä. Itsetuhoiset ajatukset niin viiltelyn kuin itsemurhan kannalta ovat todella aktiivisia ja olo on hetkittäin todella tukala näiden kanssa. Siinä ehkä muutama syy. Kuullostaapa mitättömiltä noin kirjoitettuina, mutta ne ovat aikas massiivista taakkaa päässä.
Meillä on kivoja kaneja, toinen puree (tai oikeastaan näykkii, ei se satu) mua, vaikka oon pitänyt kumpaakin hyvissä hoivissa. Omasta mielestäni ainakin. Välillä pyörii mielessä, mitä olen tehnyt väärin, mutta kun ajattelee, olen hoitanut niitä vastuullisesti. Ainakin toistaiseksi energia on riittänyt.
Mua itkettää aikalailla jatkuvasti, mutta en saa itkua aikaseksi. Onko tilanne oikeasti mennyt jo niin pahaksi, huomaamattani? Olo on todella absurdi, pelkään psykoosin uusiutumista. Pelkään sitä melkein henkeni edestä, tappaisin itseni mielummin, kuin sulkeutuisin varjojen maailmaan. Tönkkö lopetus.
When you're at the end of the road
And you lost all sense of control
And your thoughts have taken their toll
When your mind breaks the spirit of your soul
Your faith walks on broken glass and the hangover doesn't pass
Nothing's ever built to last, you're in ruins
- Green Day - 21 Guns -
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti