maanantai 21. heinäkuuta 2014

21th.


Tai ainakin puolet päivästä. Olo alkaa muuttumaan epämukavaksi, en jaksaisi enää jatkaa. Moitin itseäni kaikesta. Siitä, kuinka olen laiska, lihava, tylsä, ahdistunut, masentunut, turha ja mitätön. Kuinka en saa mitään aikaiseksi. Päivät pitkät istun koneella ja selaan turhautuneena samoja sivuja uudelleen ja uudelleen. Toisina päivinä en jaksa välittää ja makaan television edessä ja katson Orange is the New Blackiä ja mätän sipsiä nassuun. En osaa edes kirjoittaa, tai jaksa. Tai jotain. Ei oikeastaan ole mitään, mistä kirjoittaa, kun päivät jumittavat paikallaan tai samanlaisina. En ole vieläkään viillellyt, olen vain ihaillut muiden viiltelykuvia kateellisena ja itkenyt, kuinka en itse enää pysty siihen. Terapiatauko, sairaanhoitaja S lomalla, tulee töihin kai ylihuomenna, mutta oma aika on perjantaina. Puput söi yhden kirjastokirjan, vituttaa vähän vaan, siitäkin pitää maksaa kirjastolle taas 20e vähintään. Pelkään päivittäin psykoosia, näin viime yönä unta, jossa olin sekä osastolla että psykoosissa. Ei ollut kiva uni. Lisäksi pelkään kuolemaa, kuten olen varmaan täälläkin sanonut, vaikka toivon sitä päivittäin. Tää alkaa käymään taas raskaaksi, esittäminen. Haluaisin taas laihduttaa, ei niin paljoa kuin sillon joskus (>44kg), vaan vaikka 55kg. Sekin olisi jo 18kg. Olen 10kg painavempi, kuin syömishäiriötä ennen, kiitos lääkkeet. Vitun lääkkeet. Pitäis lopettaa nekin, kun ei niistä ole mitään hyötyä. Okei, en nää harhoja, mutta ajattelen harha-ajatuksia. Päivittäin :) Vituttaa sekin. Saatanan sekava teksti. Kiitän kuitenkin kahta lukijaani ja 380 katselukertaa (-omat tasalukupakko-oireilut ja muut turhat vierailuni) <3





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti