Tekee kovin mieli satuttaa taas vaihteeksi. Niin itsensä viiltelyn kautta tai itsemurhan "avulla". Ei noin voi sanoa, mutta minkäs voit. Tiedän ja tunnen että tästä tulee vaikea ilta, vaikea sen suhteen, että pysyisin erossa terästä. Mutta edessä on Tracon ja pukuni on sen verran paljastava, että käsistä ja reisistä näkyisivät viillot. Ja muutenkin, olen ollut nyt reilut 110 päivää erossa, joten...pyrin pysyttelemään erossa jatkossakin. En tiiä. Huomenna on (onneksi) poli taas kymmeneltä aamulla, en varmaan saa itteeni revittyä ylös siihen mennessä. Saapa senkin nähdä. Tuntuu, ettei siitä ole mitään hyötyä, hoidosta siis. Turta olo jatkaa vallitsevana, olen vieläkin hukassa. Syksy on yksi suuri kysymysmerkki, en muista mainitsinko, varmaan, että koulu ei taida olla tässä vaiheessa vaihtoehto, vaan eroan sieltä suosilla. Vaihtoehtoja olisi, mutta mikään ei tunnu sopivalta.
Kaverin kanssa menee aika surkeesti. Näin sitä toissa viikonloppuna ja mua ahdisti sen koko ajan, mitä se oli täällä. Eli sosiaalinen ahdistus on taas potenssissa tuhat kertaa tuhat, muiden kuin oman perheen ja S:n kanssa. Oon saatananmoinen luuseri. Mulla ei ole muita kavereita. Olo on todella yksinäinen. Sitä olen ollutkin edelliset kolme vuotta. Yksinäinen.
Itkettää kovasti.
(Mietin, että seuraavaksi voisin kirjoittaa näistä papanakoneista, jotain hiukan kevyempää ja saan samalla summattua ajatuksiani rehellisesti niiden suhteen.)
Tiedän että elämää ei voi hallita
Se kulkee minne tahtoo vapaana
Alan tänään sen tajuta
- Haloo Helsinki - Lähtövalmiina -
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti