Koulun pitäis alkaa 19.1.2015, mutta musta kyllä tuntuu, etten mene sinne vielä(kään). Mulla ei vaan yksinkertaisesti ole energiaa opiskeluun. Nyt kaikki tulee sanomaan, että yrittäisit edes, mutta en vaan...voi. En kykene. Mun keskittymiskykykin lähentelee pakkasta ja moittivat harhat eivät edesauta asiaa ollenkaan. En vaan tiedä, että myönnetäänkö mulle enempää sairaslomaa. Toisaalta en tarvisi mitään myönnytyksiä lääkäriltä, sillä pian en kuulu mihinkään kouluun ja oon täysin vapaata riistaa sen suhteen. Joo mä tiedän, että yksin kotona oleminen ei edesauta mun kuntoutumista ollenkaan, eikä viikottaiset terapiakäynnit M:llä riitä sosiaalisoitumiseen.
Olin toissa päivänä A:lla yötä, kun sen poikaystävä meni kotiinsa käymään yöksi. Oli ihan mukavaa, mun fiilis tosin ei ollut missään katossa, vaan aikalailla päinvastoin. Meinasin pariin otteeseen oikeesti pillahtaa vaan itkuun, kun en olisi jaksanut olla siellä. Sinnittelin kuitenkin yön yli (nukuin yllättävän hyvin) ja selvisin hengissä ja puhtain silmin. Katottiin elokuva, Lars von Trierin Antichrist, mistä tykkäsin, vaikka se olikin raaka ja siinä oli muutama seksikohtaus. Muutenkin suosittelen saman tekijän Melancholiaa, mikä kuvaa masentuneen ihmisen elämää ja maailmanloppua.
Koska mun pitäis pudottaa painoo (ylipainon puolella mennään), niin laitan sivupalkkiin ainakin toistaiseksi mulle tavoitteet siihen asti, missä olen ollut ennen syömishäiriötä. Tiedetään, että ylipainoa ei ole iiiihan hirveästi; tiedetään, että syömishäiriön riski on ex-syömishäiriöisellä korkea; tiedetään, ettei vaa'alla tule käydä päivittäin; tiedetään, että ihmisen paino voi olla eri ennen ja jälkeen syömishäiriön; tiedetään, että paino muuttuu iän mukana jne. En vain koe tätä kehoa omaksi ja olen saanut lääkäriltä kommenttia, ettei paino saisi nousta tästä kovinkaan paljoa. Vitun lääkkeet sanonpa vain.

Oon miettinyt taas viimeaikoina paljon kuolemaa, mitä ns. toisella puolella on, ja oon päätynyt siihen, ettei siellä ole muuta kuin ikuinen pimeys.
Well, Jesus Christ, I'm not scared to die
I'm a little bit scared of what comes after
Do I get the gold chariot?
Do I float through the ceiling?
- Brand New - Jesus Christ -
hei???? mikä sivupalkki???????? :) missä... enmänää....
VastaaPoistaMuokkasin sen vasta kirjoitettuani tän tekstin, eli painoasiat näkyy nyt tuolla tekstin oikealla puolella. :')
Poistatee toteemieläintesti... ööh mtv.-sivuilla, vai iltalehti??? enmuista, mutta harjoittelen nyt (tai envielä... ) oon yrittänyt kaikkee muuta ja nyt siirryn kehittämään toteemieläinjuttuani, mulla on ihmeesti ihan epänormaalinnormaaliolo... tsemppiä :)
VastaaPoistaKiitos tsempeistä! :3 Tein mtv:n sivuilla tuon testin ihan uteliaisuudestani ja sain tulokseksi karhun.
Poistaantichrist on hyvä leffa, vaikka aika brutaali ja tosiaan en itsekään kaipaa liiaksi seksikohtauksia :)
VastaaPoistapaljon tsemppiä elämään ja joulunpyhiin! ♥
Antichrist oli/on hyvä, vaikka en tiedä, sietäisinkö katsoa sitä uudelleen juurikin sen brutaalisuuden takia. :3 Spoileribroilereita, mutta tälläkin kertaa olin ihan kauhuissani etenkin siinä yhdessä kohtaa, kun se nainen meni pamauttaan sillä puulla sen miehen ns. privaatin alueen säpäleiks. Kiitos tsempeistä, tsemppiä sulle myös pyhiin! ♡
Poistamuistin onneksi väärin :)... se olikin dvd ja se toinen samantyylisen niminen olikin twitterissä... :) ei tartte vastata tähän, kunhan ajattelin sun blogiin ääneen...
VastaaPoista