torstai 15. toukokuuta 2014
14th.
Valheita valheiden perään. "Kyllä koulussa on mennyt hyvin, ei oo pahemmin ahdistanut." En ole viikkoon siellä käynyt, huomenna on taas ihan pakko, kun on toiseksi viimeinen tunti ennen koetta. Opiskelumotivaatiot on taas jossain aivan muualla, mutta onneksi kesäloma alkaa pian. Vaikka en kesästä välitäkkään, syksy on enemmän mieleeni. Mutta tosiaan pari viikkoa vielä loman alkuun. Yksi pelottava koe, ennen kuin olen vapaa koulustressistä ja -ahdistuksesta. Paitsi että kesäksi S:lla oli suunnitelmissa, että menisin johonkin toimintaan mukaan, mutta saa nähdä, myönnynkö. Tästä(kin) varmaan lisää myöhemmin.
Lyhyt kappale en tiedä oikein mistä kirjottaisin. Itsetuhoiset ajatukset nostavat taas päätänsä ja tuntuu koko ajan, että olisi parempi, jos terän kanssa koristaisin ihoa vielä muutamin viiruin. Itsemurha-ajatukset ovat toistaiseksi hieman sivummalla, hyvä (?) ehkä niin. Toistaiseksi. Päätin tänään äänien kannustamana lopettaa Abilifyn, saa nähdä, syntyykö taas psykoosinpoikasta. Ärtyneisyyttä ainakin on kovasti ilmassa.
P.S. Meille on tulossa kaksi kania kesän aikana, jotain valonpilkettä elämääni. Odotan enemmän tai vähemmän innolla. :3 Saatan lisätä niistäkin kuvia tänne aikanaan, jos ne sopeutuvat hyvin toisiinsa ja meidän kotiin.
P.P.S. Oon yrittäny lukea hiukan Yhtä totta kuin olen todellinen -kirjaa, en muista tekijää, mutta keskittymiskykyni ei oikein ole loistossaan.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti