Kirjoitetaan aiheesta nyt vielä tännekkin... Eli kuten olen tainnut mainitakkin aikaisemmissa kirjotuksissani, mua ahdistaa hirveästi kuolema, joka ei ole omin käsin päätetty. No vainoharhaisuus on päättänyt, että nyt kummitellaan Nyytin mielessä. Pelkään nykyisin esimerkiksi autolla kulkemista, koska saattaisimme ajaa kolarin, sama pätee skootterilla ajamiseen; bussista matkustuksesta ei meinaa tulla yhtään mitään, koska siellä on yleensä hirveästi porukkaa + mitä jos se bussi räjähtää (?!); ulkona kävely saattaa meinata sitä, että joku hullu alkaa seuraamaan ja lopulta kuristaa/ampuu/youknow tappaa minut; nukkuessa saattaisin nukkua pois; portaissa saattaisin kaatua, lyödä pääni ja saada haavan päästä, mistä seuraisi kuolema; joku on saattanut myrkyttää ruokani ja niin edespäin. Jotkut näistä ajatuksista on ihan järkeviäkin, osa todella epätodennäköisiä, osa jopa ihan absurdeja. Lääkkeistä sitten puhumattakaan! Ne vasta myrkkyä ovatkin, terveisin terve pääni.
Edellistä jatkaen kotiin tullessani pelkäsin, että talossa on varkaita, joten ovelta rynnin suoraan huoneeseeni, ovi kiinni ja itkua vartin ajan, kunnes sain järjiteltyä, ettei talossamme ole muita ja viestiä A:lle ja omalle hoitajalle S:lle. Tänään olisi ollut polikin, jossa olisin voinut käydä kys. asiaa läpi, mutta enpä saanut suunvuoroa. Enkä pidä asiaa vieläkään mitenkään merkittävänä, ainakaan niin merkittävänä, että siitä tulisi keskustella jonkun kanssa.
Tekisi kovin mieli upottaa terä lihaan, mutta olen ollut jo melkein kaksi kuukautta irti terästä, niin pyrin siihen, että pysyisin siitä edelleen etäällä. Mukana se kuitenkin kulkee joka paikkaan. Ihan vain varmuuden vuoksi, ei sitä koskaan tiedä, millon tulee "ihan pakko saada nyt verta esiin" -hetkiä.
Kovin yksinäinen olo.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti