Olisi ihanaa sanoin kuvailla oloa, mutta tällä hetkellä se tuntuu mahdottomuudelta. Ajatukset pyörivät jatkuvaa kehää, enkä saa yhdestäkään aatteesta kiinni. Olen kehoni vankina ja koko ajan enemmän ja enemmän hukassa olemassa oloni kanssa. Täysin lukossa. En ole surullinen, enkä todellakaan iloinen. En ole onnea nähnytkään kolmeen vuoteen. Kaipaan tunteita, vaikka inhoankin niitä. Apaattisuus ja turtuneisuus voisivat kuvata oloani, ainakin ne ovat läheisiltä tuntuvia adjektiiveja. Eivät ehkä täysin sovi muottiin, mutta siihen viereen. Niihin sanoihin olen terapiassa tukeutunut. Apaattisuus ja turta olo.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti