3rd.

15 päivää viime kerrasta, tekee ihan helvetisti mieli aukoa käsiä tai jalkoja. Nähdä se veri. Nähdä kuinka se viruu kättä tai jalkaa ylös alas vasemmalle oikealle minne haluankaan. Lisää viiruja viirujen perään. Tiedän silti edelleen, ettei se kannata, siitä lähtee vain uusi kierre. Olen päässyt edellisestä jokapäiväisestä iltarutiinistani eroon, viisitoista kokonaista päivää (-7 päivää osastolla, mutta silti!), sitä ei pilata nyt. Tietenkään en mahda sille mitään, jos päässä naksahtaa, mutta pyrin nyt siisteyteen. Kädessäni oleva pikkuperhonenkin pyrkii pysyttelemään kaukana mistään terävästä, niin kauan, kuin siinä vielä häilyy. Todellisuudessahan olen epätoivoisena yrittänyt tylsillä saksilla saada jotain kipua vastaavaa aikaan mutta ei naurettavia raapaisuja lasketa, eihän?

Vielä olisi paria päivää vajaat pari viikkoa ennen viikon intervallijaksoa suljetulla, ihan vain kannatellakseen minua ennen koulun alkua näin kolmen neljän kuukauden tauon jälkeen. Pelottaa tämä väliaika kotona, mihin sitä tässä vielä ehditäänkään ajautua. Pelkään prodromaalioireistoa psykoosille (eristäytyminen, muistikatkokset, lisääntynyt ahdistuneisuus ja masentuneisuus, epätavallinen käyttäytyminen eli minulla poissaolokohtaukset ja hidas reagointi, harha-ajatukset), en halua uppoutua täysin taas omaan maailmaani, se on pelottavaa. Toisaalta turvallista, mutta pelottavaa. En halua kokea samoja harhoja, mitä joskus koin. Ahdistus.